kasvivärit


Hiuksia on värjätty jo antiikin ajoilta asti. Silloin raaka-aineina oli kasvien lisäksi mm. härän veri ja sammakon poikaset. 
Tänä päivänä ekokampaajat käyttävät vain kasvien osia. 
Yleisimpänä mainittakoon Henna (lawsonia inermis) ja Indico (indigofera tinctoria).

Moni asiakas ja kollega on pahasti allergisoitunut synteettisten väriaineiden ppd:lle eli parafenyleeniadiaminille. Tätä ainetta käytetään mm. muovin pehmentämiseen ja ennenvanhaan filmien kehityksessä.
Yksikään tutkimus ei ole vielä pystynyt todistamaan ppd:n imeytymistä verenkiertoon mutta siitä on vahvoja epäilyjä. Se saattaa mm. häiritä hormonitoimintaa ja vaikuttaa varsinkin alle 16 vuotiaiden vielä kehittymässä olevaan keskushermostoon.





Mutta täysin allergiavapaa ei kasvivärikään ole. Myös kasveille voi olla allerginen!
Tämän varmasti moni heinänuhaa poteva ymmärtää. varsinkin Indico saattaa aiheuttaa ihoärsytystä. Kasviväreissä on kuitenkin se hyvä puoli, että se tavara mitä pesupaikalla viemäriin valuu palaa takaisin luontoon sitä häiritsemättä. Me pissataan jo kaiken maailman antibiootit merenneitojen kiusaksi, joten mitä jos ei losoteltaisi enää muita myrkkyjä meidän kauniisiin vesistöihin?
Itsellesi saat kauniin värin hiusta vahingoittamatta. Hius on vahvempi, kun sen rakennetta ei ole hapetettu rikki jotta väriaineet pääsisivät syvemmälle karvan sisään. 


Entäs sitten se pahamaineinen "musta henna" josta ihmiset saavat reaktioita otettuaan hennatatuoinnin turistikohteessa.
Mustaa hennaa ei ole olemassakaan. Jos olet saanut täysin mustan hennatatuoinnin lomamatkallasi on silloin seassa ollut: -ta tadaa! PPD:tä.
Puhdas henna (Lawsonia inermis) on punaista, oranssia tai jotain siltä väliltä rippuen mihin aikaan kasvua lehdet on poimittu. Ruskeaa sävyä väreihin saadaa indicosta (Indigofera tinctoria) Indico puolestaan on sävyltään vihreä tai sinertävä. Näitä ja muutamaa muuta kasvia ja yrttejä sekoittamalla saadaan aikaan monia ruskean ja punaisen vivahteita.
Kasviväreillä ei voi vaalentaa. Markkinoille on hiljattain rantautunut savivaalennus josta minulla on henkilökohtaiset, ei niin positiiviset mielipiteeni sillä siihen käytetään kemiallista hapetetta.
Nämä ovat asioita joita jokainen punnitsee sydämessään.


Tässä ensimmäinen kasvivärjäykseni. Käytettiin indicoa, hennaa, cassiaa sekä pähkinää. Aivan ihana sävy ja hius tuntui heti paksummalta.

Ja loppuun toki tehtävä henkistä kasvua ajatellen. 
Kirjoita illalla lista kaikista niistä asioista joista olet kiitollinen elämässäsi. Kirjoita ainakin 5 asiaa ja huomaat, että ihania asioita alkaakin pulputa mieleen yhä enemmän. Kun keskitytään niihin hyviin puoliin eikä vatuloida epäonnistumisia alkaa elämä näyttää kaikin puolin ihanalta!
Nenä kohti tulevaisuutta ja hyviä puolia. Virheistä pitää oppia mutta taaksepäin on turha katsella, et ole menossa sinnepäin.

Peace bebet!









Kommentit